Loppiaista vietettiin Wesikorvessa treenaillen.

Mantalle TOKOa ulkona (ilman vaatetusta) tuulisessa kelissä. Oli niin vähä pakkasta, että päätin tehdä liikkeitä, jossa vaaditaan maahanmenoa, karaistuisi tuo nahkamaha ennen kevään koestarttia.

Luoksetulon pysäytyksiä useita toistoja eri pituisilta matkoilta niin, että vapautin suoraan juoksusta heittäen palloa taakse (tai no, sinne minne sen jaksoin heittää). Muutama "oikeanlainen" pysäytys, pallo palkaksi taakse. Tänään pysähtymiset hitaita. Luoksetulon jättöasentoa jouduin korjailemaanaika paljon (ei ihme, kun mantalla ei ollut haalaria. Makuualusta sentään oli).

Idari uudessa muodossaan merkkitötteröiden kanssa, liikkeet järjestyksessä maahan-seiso-istu. Ekan maahan -liikkeen otin kahteen kertaan, kun en ensimmäistä hyväksynyt, oli kyynärät sen verran irti maasta. Tässä liikkeessä ei ollut makuualustaa. Muut jäävät liikkeet ok.

Tunnari. Mikko avusti. Kapulat vaihteeksi ympyrä-muodostelmaan. Lähti vasta toisella käskyllä, mutta muuten teki hienosti nenätyöskentelynsä. Oman toi, eikä edes siirrellyt muita! Tätä pitää muistaa tehdä erilaisilla alustoilla.

Merkkiä eri suunnista ja eripituisilta matkoilta lentävällä lelupalkalla. Hyvin löytyy myös 20m päästä.

Loppuun vähän seuraamista eri nopeuksilla sekä ihan tavis maahanmenoja lelulla härnäten. Ei enää tuntunut lumi häiritsevän kun viretila nousi...

 

Jostain syystä ei olla Rockyn kanssa tänä talvena vielä hiihdetty. Ostin alkuviikolla sille uudet vetovaljaat ja tänään käytiin niitä kokeilemassa. Ensin lämmittelylenkki, valjaat päälle ja vetämään. Alkumatkan Rocky oli vähän taas hämillään, kun ei ollut uskoa että saa oikeasti vetää. Haisteli jälkiä ja pysähtyi nostamaan kinttuaan. Rohkaisin kuitenkin vetämään ja annoin itse lisävauhtia, niin johan löytyi oikea vetovaihde. Takaisin tultiinkin jo vauhdilla. Päälle jäähdyttelylenkki.

 

Nyt kuuluu tuhina ja kuorsaus, tyytyväiset koirat lepäilee.