pitkin viikkoa treenattu Mantan kanssa ruutua uusin konstein. Hyvin sujuu sisällä, ulos en ole vielä uskaltautut. Pitää olla tarkkana, ettei koira jää liian lähelle ruutunauhaa seisomaan, siitä kun käskee maahan niin on helposti jo tassut ulkona.

 

Eilen ohjatuissa treeneissä puuhailtiin seuraavaa:

Hyppynouto (metalliesine): Vieras metalikapula ja uusi hyppyeste. Ensimmäinen yritys hiukan epävarma (ei olisi mielellään tarttunut kapulaan, palautuksessa irroitti ennen kuin olin kunnolla kiinni kapulassa). Toinen yritys oikein bueno. Tämä on ainoa noutoliike, jossa ei ole ongelmia lähdössä.

Idari (seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä): Seuraamisen käännöksiä syytä treenailla merkkien kanssa. Seisominen ei meinannut ottaa onnistuakseen. Ohjaajalla käskyn äänenpaino hukassa ja voittajaa varten ahkerasti harjoiteltu istuminen on juurtunut koiran päähän näemmä hyvin. Lopulta seisominenkin onnistui ja päästiin jatkamaan harjoitusta. Istuminen oikein hyvä, maahanmeno saisi olla nopeampi. Tätä nyt sitten treenataankin jatkossa eri tavalla, sääntömuutosten tullessa voimaan vuodenvaihteessa idari muuttuu erilaiseksi (ei enää kierretä neliötä, vaan liikutaan salaman muodossa edestakaisin suorittaen nämä kolme liikettä)

Ohjattu nouto: Kolmella kapulalla (puoleen väliin oikeata matkaa vietiin). Vasenta haettiin, keskimmäinen vietiin keskilinjasta hiukan oikealle, ettei koira lähtisi sitä niin helposti noutamaan. Edelleen vien merkille (ja merkkiä treenataan vielä ihan itsenäisenä liikkeenä). Hyvin lähti (muuten ekalla käskylläkin!) hakemaan. Bongasi keskimmäisen, mutta haki kuitenkin vasemman! Toinen yritys heti perään ja hyvin meni! Kiinnitettävä huomioita siihen, että merkiltä lähtiessä koira kääntyisi siihen suuntaan johon on lähdössä, jolloin noudettava kapulakin on ensimmäisenä näkökentässä. Vartalo-ohjauksella autetaan alkuun jos tarvis.

 

Rockylla ei nyt ole talveksi mitään järjestettyä ohjelmaa. MEJÄ:ä toivottavasti jatketaan keväällä. Kunhan tulee lunta, päästään hiihtämään :)