Taas ollaan laiskanpuoleisesti treenailtu, tällä kertaa syytän säätä. Pakkanen ja tuuli saa helposti jättämään ulkona treenaamisen väliin... Joten jotain pientä vaan ollaan sisällä tehty, ei edes joka päivä.

Tänään kävin vetämässä ryhmälleni treenit. Mantan treenit olikin siirretty ensi viikolle, mutta otin koiran kuitenkin mukaan. Ennen vetämäni tunnin alkua treenailtiin nopeasti hallilla.

Ruutu: Ensin tehtiin lähietäisyydeltä ruutuunlähetystä, muutama toisto, matkaa joka kerralla vähän lisää. Viimeinen lähetys olikin jo ehkä 10 metristä. Hyvin alkaa löytymään, jää aika keskelle ruutua odottamaan taakse lentävää palkkaa. Sitten treenattiin erikseen merkille menemistä muutaman kerran n. 5 metrin etäisyydeltä. Seuraavaksi uskalsinkin jo kokeilla merkin ja ruudun yhdistämistä. Merkki n. 8-9m päässä ruudun etureunasta. Eka merkillelähetys jostain parista metristä -> löysi merkin, lähti käskystä(vasemmalle) ruutuun ja ihan oikein! Seuraava merkillelähetys n. 5metristä ja taas onnistui.  Täytyy muistaa treenata molempiin suntiin.

Idari: Tehtiin uusien sääntöjen mukainen kuvio. Kaikki asennot (seiso, istu ja maahan) sujuivat oikein hyvin.

Luoksetulo: Tein ekan luoksetulonpysäytyksen suorapalkalla, muistuttaakseni mistä olikaan kysymys. Seuraavalla kerralla normaali pysäytys, palkka lensi taakse. Hyvin pysähtyi (hyvin siis mantan suoritukseksi). Viimeiseksi luoksetulo maahan-pysäytyksellä ja siitä sivulle -> palkka. Nopeasti pysähtyi maahan.

Hyppynouto: Tositosi kylmä metallikapula. Hyppäsi -> haistoi kapulaa, lähti palaamaan takaisin ilman kapulaa -> uusi käsky -> lähti noutamaan ja toi! Palkaksi lelun repimistä. Uusi yritys ja jo meni kerralla oikein.

 

Rockyn kanssa mennään maanantaina lääkäriin. Kuluneella viikolla löysin pojan kaulasta oudon patin. Ei ole mikään rasvapatti, vaan enemmän muistuttaa isoa syylää. Parempi käydä näyttämässä, vaikkei välttämättä mitään huolestuttavaa oliskaan.