Mantan kanssa ollaan treenailtu voittajaluokan juttuja. Ongelmaliikkeinä ruutu, kaukot ja tunnistusnouto.

Ruutu löytyy satunnaisesti. Selkeesti koira ei ymmärrä mitä siltä pyydän. Tarjoaa merkkiä ja kiertämistä. Kummallista, että löytää ruutuun ihan nätisti toisinaan, tosin silloinkin jää oikeaan reunaan (merkki?). Millalta saatiin vinkki, että menisin itse ruutuun ja kutsuisin mantan sinne. Josko alkaisi ruutu löytymään. Ollaan treenailtu keltaisilla muoviämpäreillä, nyt hommasin oikeat ruututötsät. Eihän sitä tiedä, jos alkais niiden myötä sujua :D :D

Kaukot sujuu oikein mallikkaasti rappusilla tai jonkun pienen esteen takana, jolloin koira ei pääse liikkuumaan eteenpäin vaihdoissa. Heti kun este poistuu ja liikkeitä tehdään tasamaalla, onkin liikuttu jo melkoinen matka muutaman vaihdon aikana. Etenkin maahan mennessä liikkuu eteenpäin, joten olenkin joutunut opettamaan mantalle kokonaan uudestaan maahanmenon :/ Seuraavaksi aion kokeilla tasamaalla kytkemällä Mantan vaikka auton vetokoukkuun kiinni. hö.

Tunnarista en haluais edes puhua. Palataan asiaan tuonnempana. Tällä hetkellä on käytössä alusta, johon on naulattu 4 kapulaa kiinni, ja johon mahtuu kolmesta neljään irtokapulaa (toki vain yksi oman hajuinen).

 

Rocky on päässyt kerran hakumetsään (tva porin porukan kanssa) ja muutamia kertoja ollaan jäljestelty ihan kotinurkilla, kerran pellolla! :)