Tällä viikolla ollaan treenailtu taas ihan vaan kotipihassa.

 

Maanantaina harjoiteltiin muutamia voittajaluokan liikkeitä. Ruutuun löysi ekalla yrittämällä hyvin, kun näki mun vievän namit. Seuraavalla yrityksellä ei enää löytänytkään perille. Kolmannella rittämällä meni sisään sivusta (taas!). Lähetin lähempää, jotta sain yhden onnistuneenkin suorituksen. Tunnistusnoudossa haetutin ensin pelkän oman (ei siis muita kapuloita ollenkaan) ja sitten toiseen suuntaan kapuloille, joita oli 4 vierasta ja oma. Ei tuonut omaa. Oli kyllä haistelevinaan, mutta toi kaksi kertaa väärän. En jäänyt jankkaamaan tätä. Luoksetulon pysäytyksiä harjoiteltiin,  palkkana lentävä pallo. Nyt sentään pysähtyy seisomaan, mutta hitaasti. Tätä lisää paljon. Maahan pysähtymisessä ei ongelmaa. Kaukoja treenailtiin tuossa meidän rapuilla. Ei pääse liikkumaan eteenpäin vaihdoissa. Maasta nousee seisomaan jo aika kivasti, mutta istumisesta ei niin hyvin. Maahan mennessä liikkuu sivusuunnassa (etupää vinoon). Etäisyys oli nyt noin 1,5m. Metallinoutoa otettiin lopuksi. Ei valittamista.

Tänään harjoiteltiin osin samoja liikkeitä. Oikeastaan kaikki meni paremmin kuin maanantaina! Ruutuun löysi joka kerta! harjoiteltiin myös ruudussa makaamista, kun kävelen ympäriinsä. Kerran kutsuin ruudusta seuraamaan, jonka jälkeen makuutin vielä hetken ruudussa. Tunnarissa oli tällä kertaa vain yksi vieras + oma. Toi oman. Tuurilla, oletan, mutta en jäänyt vaatimaan enempää, vaan palkitsin ruhtinaallisesti. Luoksetulon pysäytyksiä molempia erikseen, makuussa ei moittimista ja seisomaankin pysähtyi yllättävän hyvin! Jes. Ehkä tämä tästä! Hyppynoutoa metallikapulalla, hienosti tuo. Kaukoja rapulla, välimatka 2m; vaihdot paljon kauniimpia ja sujuvia.

 

Rockyn kanssa käytin haistelulenkillä. Muutama pieni seuruupätkä ja perusasentoja kesken lenkin. Kotiin tullessa käytiin lammasaitauksen vieressä harjoittelemassa itsehillintää ja luopumista. Melko rauhaton oli aluksi, mutta rauhallisena lähdettiin sisällepäin. Ihmettelen kyllä, ettei rocky ole oikeastaan haukkunut lampaita.. Rauhaton se on kyllä aina lampaat nähdessään ja piippaa, mutta rauhoittuu hetken katseltuaan (ei tosin olla kovin lähellä lampaita oltukaan vielä, mutta joka kerta lähempänä).