Ilmoitin rockyn "PK-lajit tutuksi"-kurssille. Tänään eka kerta. Pari tuntia meni iloisesti vesisateessa. Jälkeä treenailtiin ihan makkaralla, joka askeleelle laitoin (jäljen pituus 40 askelta). Rocky rynni tuttuun tapaansa. Haistoi kyllä joka jäljen, mutta vain n. joka kolmas makkaran pala kelpasi syötäväksi :)

Esineruutu ei herraa kiinnostanut. Metsässä oli niin paljon mielenkiintoisia hajuja. Löysi kyllä oman lelunsa, mutta ei ollut kiinnostunut siitä. Sain nostamaan kuitenkin maasta ja sitten leikittiin palkaksi.Oli kyllä kiva puuhailla Rockyn kanssa. Autosta se haukkui kaikki muut osanottajat, mutta se nyt oli arvattavissa.

 

Eilen oli Mantan agitreenit. Älyttömän vaikea rata (siis mun älylle). Kepit oli nyt ekaa kertaa mukana. Vasemmalta puolelta ohjattuna Manta menee jo melko mukavasti kepit, mutta oikealta ei oikein ota sujuakseen. Tosin mä itse ohjaan "väärältä" puolelta eri tavalla. Manta kuumui kepeistä ihan hirveesti ja kävikin aina radalle päästyään niin kierroksilla, että puri mua peukalontyveen.

Pitäis päästä paikkamakuuta treenaamaan ennen sm:ää mielellään useemmankin kerran.