Perjantaina mentiin Mantan kanssa seuran vapaavuorolla treenailemaan kentälle. Valitettavasti ei saatu seuraa. Treenailtiin sitten hetki ihan keskenämme :) Lämmintä oli vielä ilta seitsemältäkin, joten ei otettu mitään rankkaa :)

 

Idaria piiiiiitkästä aikaa. Seurasi oikein nätisti. Seisominen ok, istuminen vaati kaksi käskyä ja käsimerkin. Otin sitten neliön seuraavalla syrjällä uuden istumisen ja nyt onnistui. Maahan ok.

 

Seuraamista muutamia askelia eteen, taakse, oikealle ja vasemmalle. Vinoja perusasentoja. Korjaa kyllä itse.

Metallinoutoa. Ei varastanut ja hyvin malttoi odottaa palauttamistakin, jei!

Kaukoja. Ensin ihan maahan-istu-maahan settiä. Nyt aloitin seisomisen mukaanottamisen. Täytyy aloittaa ihan alusta sen asian kanssa. Maasta nostin muutaman kerran seisomaan. Namia palkaksi.

 

Tänään treenailin Rockyn kanssa pitkästä aikaa.

Seuruuta pieniä pätkiä lelupalkalla. Irtonaista ja edistää, mutta väliäkö hällä, kunhan tekee mielellään!

Luoksetuloa. Hienosti tulee hyvällä vauhdilla. Jää kauas istumaan (tulee siis eteen - ei sivulle). Olen tainnut korjata liikaa päinjuoksemista :)

Luoksetulon maahan-pysäytys! Nappisuoritus heti kylmiltään! Ei olla taidettu ikinä moista treenata.

Sitten heittelin palloa ja narulelua vuorotellen ja odotin aina että edellinen lelu palautuu mun käteen ennen kuin seuraava lentää. Rocky on nyt jo kohta 5 vuotta saanut pitää lelunsa, ei siis nouda. Tai noutaa, mutta ei palauta :P Se vois olla tämän kesän tavoite - Jonkinlainen nouto kuntoon!

Kivaa oli poikasenkin kanssa treenailla, kyllä se tekee mielellään häiriöttömässä paikassa.

 

Olen itse ollut viikonlopun koulutusohjaajakurssilla. Tänän illalla kokeiltiin mantan kanssa kaukoja istu-seiso-istu -vaihdoilla ihan kädellä auttaen. Naksutin ja namit messissä. Ehkä edistymme tässäkin lähiaikoina.